torstai 9. elokuuta 2018

Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?

Tänään Muumin päivänä myyntiin tuli "harvinainen" muumimuki, jota oli tarkoitus myydä vain tänään. Tarkkaa myyntierän kokoa ei ole kaiketikaan paljastettu, mutta sen on arvioitu olevan noin 10000 kpl. Mukia myytiin useissa myymälöissä ja myös verkkokaupassa. Jonottaminen alkoi hyvissä ajoin ja jonot muodostuivat jopa satojen metrien pituisiksi. Forumin myymälässä ei ollut aluksi ostorajoituksia, mikä herätti jälkikäteen monissa harmistuneisuutta. Verkkokaupassa ja lopuissa myymälöissä oli ostorajoituksena 6 kpl per asiakas.

Olen hankkinut bisnesosaamiseni käytännössä kolmen* herran kautta. Ensimmäinen heistä on Suomen tunnetuin tuotteistaja Jari Parantainen. Häneltä opin kymmenisen vuotta sitten, että niukkuus myy. Blogikirjoituksessaan hän avaa syitä miksi "kaikkien" pitäisikin myydä niukkuutta.

Kun kuulin aamulla rajoitetusta myyntierästä ja verkkokaupan kaatumisesta, ensimmäinen ajatus oli: "Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?". Tähän väliin disclaimer: en tiedä tapauksen taustoista oikeastaan mitään ja kyseessä on pelkkä arvailu. On hyvin todennäköistä, että Arabia varautui kuormaan jollain tasolla tai eivät ainakaan tahallisesti laskeneet tehoja, jotta syntyisi todellinen kilpajuoksu. Mutta silti, muumimukeissa ihmiset ostavat kahvinjuomiseen tarkoitetun astian lisäksi mahdollista arvonnousua. "Entä jos tämä rajoitetun erän tuote nousee uudeksi Fazer-mukiksi?" Kuten muissakin keräilyesineissä: mitä vaikeampaa saada tuote – sitä arvokkaampi se on.

Verkkokauppa.com on jo pidempään myynyt silloin tällöin perjantaiaamuisin jotain tuotetta todella halvalla ja tuotetta on ollut hyvin rajoitetusti saatavilla. Heilläkin sivusto yleensä kyykkää klo 9 tarjousaamuna ja tuotetta on käytännössä mahdotonta saada. Luulisi, että he olisivat jo oppineet ja saisivat halutessaan pidettyä serverit ylhäällä tai hankittua kapasiteettia joustavasti. Mutta: entä jos heilläkin on tavoitteena saada (tai ainakaan heitä ei hirveästi harmita jos näin tapahtuu) tuotteiden ostamisesta eräänlaiset arpajaiset: vain hyvin pieni osa saa edes tuotetta koriin tai ostettua. Kun asiakas ei olekaan enää kuningas ja pysty tekemään lopullista päätöstä ostamisesta tai ostamatta jättämisestä, asetelma muuttuu. "Olisin ostanut, mutta kun en pystynytkään. (Ensi kerralla en kyllä jää kakkoseksi!)" Ostamisesta tulee kilpailua ja tämä aktivoi ihmisten aivoissa tietynlaisen kilpailuvietin.

Osa ihmisistä mietti myös Facebookissa, että eivätkö markkinointi-ihmiset osaa lopettaa kampanjaa Facebookissa, vaikka tuotteet on myyty loppuun. Näin myös aika paljon kommentteja sekä Facebookissa että Twitterissä siitä, että eikö osata skaalata järjestelmiä ja että asiakaskokemus kärsii jne. Pointtihan ei välttämättä ollut sinänsä myydä tätä kyseistä mukia, vaan niitä kaikkia tulevia mukeja. Niitä mukeja, joita valmistetaan paljon isompia eriä ja jotka eivät välttämättä menisi kaupaksi niin hyvin, jos niihin ei liittyisi edes pikkiriikkistä mahdollisuutta arvonnousuun. Ilman joidenkin mielipahaa eivät toisaalta mukin ostaneet saisi mielihyvää ostamisen onnistumisesta.

Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?

* Kaksi muuta ovat Jari Sarasvuo ja Brian Tracy. Nämä kolme herraa lukevat niin paljon, että heidän kauttaan saa pienellä vaivalla seulottua hyvin suuresta tietomassasta oleellisimmat kultahiput.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Mitä yhteistä on Garry Kasparovilla ja Hans Zimmerillä? (Eli mitä olen oppinut Masterclass.comista osa 2)

Tämä kirjoitus on toinen osa kirjoitussarjaan "Mitä olen oppinut Masterclass.comista". Ensimmäisen osan voit lukea täältä.

Tässä osassa tarkastelen kahta neroa omalla alallaan, Garry Kasparovia ja Hans Zimmeriä. Molemmat opettavat Masterclass.comissa omaa osaamisalaansa eli šakkia ja elokuvamusiikin säveltämistä. Vaikka ei koskaan ajattelisi säveltää elokuvamusiikkia, on Hans Zimmerin kurssi aivan erinomainen, koska se auttaa ymmärtämään elokuvamusiikkia aivan uudella tavalla. Kymmenen minuuttia kurssin katsomista avasi todella paljon uusia näkökulmia elokuvamusiikkiin. Jack Sparrow'n teema käytiin tuossa oppitunnissa läpi nuotti nuotilta. Todella valaisevaa!

No mikä sitten yhdistää näitä kahta neroa? Heitä yhdistää heidän työnsä vähäiset "pelinappulat". Tai no Kasparovilla ne ovat oikeasti pelinappuloita, mutta Zimmerillä ne ovat 12 säveltä. Länsimainen musiikki koostuu 12 eri sävelestä. Toki niitä on jaoteltu useaan eri oktaaviin, mutta eri säveliä on kaksitoista erilaista! Yhdistelemällä näitä 12 eri säveltä saadaan äärettömästi eri sävelmiä. Kasparovilla on sentään käytettävissä jopa 16 nappulaa.

Vaikka pelinappuloita on vähän (ja mahdollisuuksia rajattomasti), on myös tiettyjä raameja, joiden mukaan heidän pitää toimia. Šakissa on tiukat säännöt ja musiikissakin on tiettyjä konventioita. Esimerkiksi tahtilajit ja tahdit muodostavat raameja säveltämistyölle. Musiikissa rajoja voidaan toki rikkoa šakkia enemmän.

Mitä tästä sitten voi oppia, jos ei sävellä musiikkia tai pelaa šakkia? No ainakin voi oppia sen, että ollakseen nero riittää, kun käyttää omia lahjojaan tai "pelinappuloitaan" luovasti ja tehokkaasti, ei tarvita mitään ylimaallista siihen. Toinen on asioiden järjestys tai ajoitus. Järjestämällä samat nuotit tai nappulat eri järjestykseen saadaan aivan eri tunnelma tai tilanne laudalla. Kokeile järjestää tekemisesi uuteen järjestykseen ja tilanne voi ratketa jopa lähes itsestään.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Mitä olen oppinut Masterclass.comista? Osa 1

Ostin ennen joulua masterclass.comin All-Access-jäsenyyden vuodeksi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että voin vuoden aikana katsoa niin paljon kursseja sivustolta kuin vaan ehdin ja jaksan. Sivustolla kuuluisuudet opettavat oman erityisosaamisalueensa aiheita nettikursseina. Esimerkiksi Gordon Ramsay opettaa kokkaamista, Garry Kasparov šakin pelaamista ja Samuel L. Jackson opettaa näyttelemistä.

Minulla ei ole tarkoituksena oppia esimerkiksi näyttelijäksi vaan minulla on tarkoituksena oppia miten oman alansa huiput ovat päässeet huipulle ja miten he tekevät töitä. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelen Samuel L. Jacksonin oppitunneista heränneitä kahta ajatusta. Blogikirjoitus ei tee varsinaisesti oikeutta hienolle näyttelijälle, joten ehdottomasti suosittelen ostamaan tuon All-Access-Passin.

Yritän siis soveltaa näyttelemisestä saatuja oppeja "normaaliin" työelämään. Näyttelemisessä hyvän näyttelijän pitää paitsi oppia vuorosanat (mitä), myös pohtia miksi hahmo toimii niin kuin toimii ja myös miten hahmo sanoo, ilmehtii tai tekee asioita, esimerkiksi millä tyylillä hahmo puhuu. Oman hahmon luomisen lisäksi näyttelijän pitää pohtia myös miten oma näytteleminen kuljettaa juonta eteenpäin ja miten näyttelijä tuo esille hahmon sisäiset motiivit ja ajatukset näyttelemisen keinoin elokuvaa katsovan yleisön mieleen.

Näistä näyttelijän työhön liittyvistä ajatuksista keksin omaan työhön (tai mihin tahansa nykyaikaiseen asiantuntijatyöhön) muutaman kehitettävän asian. Nimittäin: tajusin, että mitä enemmän pienetkin asiat on etukäteen mietitty, sitä vähemmän tulee virheitä tai yllätyksiä. Mitä enemmän miksi-kysymyksiin on vastauksia, sitä johdonmukaisempaa oma toiminta on. Mitä vähemmän antaa sattumalle sijaa tai mitä vähemmän odottaa asioiden sujuvan omalla painollaan, sitä enemmän voi odottaa hyviä tuloksia.

Toinen sovellettava haaste tai asia, jota aloin pohtia Samuel L. Jacksonin kurssin (vähän on vielä kurssi kesken) pohjalta, on isomman tarinan kuljettaminen eteenpäin omassa työnteossa. Miten oma työskentely vie tai voisi viedä koko yrityksen tarinaa eteenpäin? Ja miten voisin viedä isompaa tarinaa eteenpäin niin, että ulkopuolisille katsojillekin on selvää mikä se isompi tarina on? Ja vieläpä: miten auttaa myös kanssatyöntekijöitä kuljettamaan sekä omaa tekemistä että yrityksen tarinaa eteenpäin.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Mitä analytiikasta voi oppia henkilökohtaiseen elämään

Eilen(kin) mietin töissä web-analytiikkaan ja ylipäänsä digistrategioihin liittyviä tavoitteita ja mittareita sekä niiden asettamista. Tänään aamulla kaupasta kotiin ajellessani kuuntelin henkilökohtaisen saavuttamisen äänikirjaa ja tajusin, että näissä kahdessa on paljon yhteistä. Samat asiat, joita mietin yrityksien tavoitteissa ja niiden asettamisessa, pätevät myös henkilökohtaisessa elämässäni.

Esimerkiksi web-analytiikassa ei voi tärkein mittari olla kävijöiden määrä tai kävijöiden kasvu verkkosivulla. Tavoitteeseen voi päästä helposti esimerkiksi ostamalla kävijöitä tai verkkosivusto voi olla palvelunestohyökkäyksen kohteena. Molemmissa tapauksissa kävijämäärät kasvavat, mutta mitään järkevää bisnestä ei synny kävijöiden vierailuista.

Sama tilanne on henkilökohtaisessa elämässä: voisin helposti keksiä useita tapoja hankkia miljoona euroa, jos tavoitteeni olisi vain tehdä mahdollisimman paljon rahaa. Harmillista kyllä useimmat keksimistäni keinoista olisivat vähintäänkin varsin epäeettisiä ja useimmat jopa laittomia. Enkä nyt tarkoita tällä, että rahan hankkimista tulisi välttää; päinvastoin: raha antaa paljon hyviä mahdollisuuksia elämässä – varsinkin jos rahaa käyttää oikein. Sen sijaan tarkoitan, että ensimmäisenä mieleen tullutta tavoitetta tai mittaria pitää tarkentaa ja syventää. Jos tavoitteet ei ole selkeät, niihin on vaikea päästä. Tai jos tavoitteet ovat ristiriidassa henkilökohtaisten arvojen kanssa, niihin on lähes mahdotonta päästä.

Eilisiltana kävin tavalliseen tapaani spinning-tunnilla. Kyseinen tunti on sykeohjattu eli screenillä näkee koko ajan oman sykkeensä, tavoitesykealueet ja jäljelläolevan ajan. Tavoitteeni oli yltää 100%-sykkeeseen* viimeisen kappaleen lopussa. Viimeiset viisi minuuttia tuijotin vain noita kahta lukemaa: sykeprosenttilukemaani ja jäljellä olevaa aikaa. Pääsin tavoitteeseen parikymmentä sekuntia ennen osion loppumista. Ilman tavoitetta ja noita kahta mittaria en olisi kuitenkaan päässyt ikinä lähellekään tavoitettani. Ehkä myös taustalla soivalla musiikillakin oli jotain osuutta suorituksen onnistumiseen.

Jos näkee nykytilanteen, tavoitteen ja jäljelläolevan ajan/askeleet tavoitteen saavuttamiseen, on paljon vaikeampaa epäonnistua. Jakamalla isompaan tavoitteeseen vaadittavan työn pienempiin osioihin, voi sanoa esimerkiksi, että 6/10 tavoitteesta suoritettu ja vielä 4/10 jäljellä. Helpottaa kummasti oloa ja tekee tavoitteeseen pääsystä mahdollisen.

* 100%:n sykkeen sykeharjoittelu ei sovi läheskään kaikille (en tiedä sopiiko minullekaan) ja takana on minulla usean vuoden harjoittelu. Keskustele lääkärin kanssa ennen kuin lähdet kokeilemaan rajojasi.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Mitä opin onnesta ja todennäköisyyksistä pelatessani Onnenpyörää

Bisneksessä ja elämässä on paljolti kyse todennäköisyyksistä, ainakin yksilöihmisen näkökulmasta – vaikka tekisi hyviä asioita, tulokset eivät ole joka kerta hyviä. Todennäköisyyksiä voi kuitenkin hyödyntää omaksi edukseen: toisin kuin arpakuutiossa, monissa muissa systeemeissä kaikki tapaukset eivät ole keskenään yhtä todennäköisiä.

Vaikka jotkut saattavat tästä kiistellä, totean: asioiden todennäköisyyksiä voidaan jossain määrin ennustaa historian tapahtumien suhteellisen frekvenssin perusteella. Jos jokin asia on tapahtunut keskimäärin joka toinen kerta, voidaan olettaa usein, että myös jatkossa tämä asia tapahtuu 50% todennäköisyydellä. Jos N-kirjain esiintyy vaikkapa 70% tehtävistä, voidaan jossain määrin olettaa, että yhdessä tehtävässä N-kirjain esiintyy 70% todennäköisyydellä. Vaikka tämä malli on monesti liian yksinkertainen, on monia tapauksia, joihin tällainen simppeli malli sopii.

Hyödynsin eri kirjainten esiintymistiheyttä myös pelatessani televisiossa takavuosina Onnenpyörää. Koska osa suomen konsonanteista esiintyy teksteissä muita useammin, valitsin kirjaimia niiden keskimääräisen esiintyvyyden mukaan. On järkevää pyrkiä valitsemaan todennäköisimmän vaihtoehdon mukaan – pätee muuten myös muussa elämässä. Joskus ei yleisintä kirjainta ollut ollenkaan tehtävässä, mutta useimmiten oli. Kun onnistumisia on keskimäärin enemmän kuin epäonnistumisia, ollaan jo aika hyvässä tilanteessa.

Järjestelmäni olikin N, I, S, A, T. Valitsin kirjaimia tuossa järjestyksessä. Vokaalithan piti ostaa, joten piti valita konsonantteja ensin. Jos oli S-kirjaimen jälkeen selvää, että A-kirjain ei esiinny varmasti, ostin jonkin toisen vokaalin. I kirjain ei muistaakseni ole yleisin kirjain, mutta se voi esiintyä sekä etu- että takavokaalien kanssa.

Hyvääkin järjestelmää pitää muuttaa, jos kokonaiskuva mahdollisista sanoista tai kirjaimista alkaa valjeta. Myös bisneksessä tulee tilanteita, missä aiemmin hyvätkin todennäköisyydet ovat huonompia kuin myöhemmin paljastunut 100% varma valinta. Tällöin pitää uusien käänteiden paljastuttua vaihtaa suunnitelmaa eikä pitäytyä siinä hetkessä vanhentuneessa suunnitelmassa.

Mainitsinkin jo etu- ja takavokaalit. Suomen kielessä A,O ja U eivät yleensä esiinny vokaalien Ä,Ö ja Y kanssa. (Poikkeuksena esimerkiksi olympialaiset. Kokeilkaapa lausua se.) Hyödynsin myös tätä tietoa Onnenpyörässä valitessani ostettavia vokaaleja. Myös elämässä monet asiat kulkevat käsikkäin ja korrelaatioita kannattaa hyödyntää päätöksenteossa.

Tärkeintä on kuitenkin valmistautua tulevaan ja tehdä aina kotiläksyt. Useimmat eivät valmistautuneet kisaan mitenkään, koska onnestahan siinä oli heidän mielestään kyse. Ei ollut eikä ole! Vaikka pyöritinkin välillä rosvosektoreita, todennäköisyydet (tai frekvenssit) lopulta kantoivat niin, että voitin kaksi jaksoa. (Kolmannenkin olisin voittanut, mutta tein kiireessä pienen laskuvirheen ja ratkaisin ratkaisevan tehtävän liian aikaisin liian pienillä pisteillä.)

Valmistautuminen voi antaa pienen edun todennäköisyyksissä ja tämä pieni etu voi kääntää koko pelin sinun eduksesi.

lauantai 13. elokuuta 2016

Mielikuvaharjoittelua VR-laseilla

Minulla on haaveena puhua/pystyä puhumaan isomman yleisön edessä ammatillisesti kiinnostavista aiheista. Ongelmana on vaan, että ison yleisön edessä puhuminen ei ole minulle mitenkään luontaista. (En tiedä onko se kenellekään, mutta olen kokenut sen varsinkin omalla kohdallani erityisen haasteelliseksi.) Tiedän, että harjoitus tekee mestarin, mutta on hieman vaikeaa hankkia isoa harjoitusyleisöä, jonka edessä harjoitella ja toisaalta hieman noloa vaan mennä johonkin isoon tilaisuuteen ja mokata itsensä täydellisesti kaikkien silmissä. Jotkut suosittelevat mielikuvaharjoittelua esiintymispelon voittamiseen, mutta ajattelin kuitenkin hyödyntää nykyteknologian hyödyntämiä mahdollisuuksia.

Kävin kesällä Linnanmäellä Linnunrata Extra -vuoristoradassa, missä kävijät saavat päähänsä virtuaalilasit, joissa on älypuhelin sisällä. Lisäksi kun huomasin, että Youtube tukee nykyään virtuaalilaseja ja 360°-videoita, päätin hankkia itsellenikin virtuaalilasit. Koska Jyväskylässä ei ihan joka liikkeessä myydä virtuaalilaseja ja koska halusin lasit nopeasti, kävelin paikalliseen Teknik magasinet -liikkeeseen ja ostin lasit. Laseille tuli hintaa noin 43 €, mikä voi olla hieman ylihinta laseista verrattuna vaikkapa nettikauppoihin, mutta koska olin kärsimätön, niin ostin. Laseihin laitetaan puhelin sisälle ja Youtubesta käynnistetään 360°-video. Youtubessa on virtuaalilasikuvake, jota painamalla kuva jakautuu kahteen osaan, molemmille silmille oma kuvansa.

En siis aluksi edes tajunnut hyödyntää virtuaalilaseja missään vakavassa asiassa. Katselin lähinnä erilaisia vuoristoratavideoita. Huomasin kuitenkin Facebookissa Maroon 5:n videon, joka oli kuvattu lavalta. Katsoin videon, mutta en vielä silloinkaan heti tajunnut lasien fiksuinta käyttötarkoitusta. Eilen illalla, aivan yhtäkkiä, sain idean päähäni: voin harjoitella puhumista (tai no alkuun ihan vain seisomista) ison yleisön edessä. Puin lasit päähän ja lähdin Melbourneen parin tuhannen ihmisen eteen seisomaan lavalle (https://youtu.be/sE6NL4gH1Rw).

perjantai 29. huhtikuuta 2016

5 min story


Kuulin tänään aamulla hauskasta konseptista nimeltä 5 min story. Ei, en ole ollut somessa liikaa viime aikoina. Ideana 5 min storyssä on (käsittääkseni) kirjoittaa nopeasti blogikirjoitus tai vastaava juttu viidessä minuutissa. Tässä ajassa ei ehdi hirveästi hieromaan tekstiä, vaan keskittyy olennaiseen.

Ajatus nopeasta kirjoittamisesta on toki tuttu ja olen sitä hyödyntänyt aiemminkin, mutta silloin annoin aikaa itselleni tekstin tuottamiseen puoli tuntia. Tämä kaikki on toki vaatinut opettelua, koska luonteelleni tyypillisesti hieron jopa sähköpostia melko pitkään, jotta tekstiin ei jäisi ongelmakohtia ja saisin sanottua asiat napakasti.

Molemmat blogini lukijat ovat jo melko varmasti huomanneet, että minulla on rima aivan liian korkealla kirjoittamisen suhteen. NYT tulee asiaan muutos ja alan kirjoittaa enemmän. Tottakai kirjoittaminen on vain ajatusten siirtämistä paperille ja kaikki lähtee ajattelusta ja sen kehittämisestä. Siihen ei 5 min riitä.

Kiitokset, @sanileino & @tombrunberg

Ps. sen verran fuskaan, että laitan 5 min jälkeen linkin videoon tämän kirjoituksen tekemisestä: https://www.youtube.com/watch?v=d4IE11zHyDI&feature=youtu.be