Muistan peruskoulun musiikintunneilta ainakin yhden asian kvinttiympyrän lisäksi: terassidynamiikan. Terassidynamiikka oli suuresti käytössä barokin aikana ja siinä forte ja piano vuorottelevat: välillä soitetaan kovaa ja välillä hiljaa. (Määritelmää jouduin hieman lunttaamaan Wikipediasta tätä kirjoitusta varten.)
Terassidynamiikka ja muunkinlainen dynamiikka yleensäkin saa kovan tuntumaan kovalta ja hiljaisen hiljaiselta, kontrastin vuoksi. Jos koko ajan soitetaan kovaa, se ei ole enää kovaa soittamista – se on normaalia soittamista. Kovaa soittaminen ei jatkuvasti soitettuna tunnu enää niin kovalta – korvat ja aivot turtuvat. Vuorottelemalla hiljaisempia osuuksia ja kovempia osuuksia saadaan ne vaikuttamaan kuulijaan paremmin.
Päivätyönä työskentelen web-sivujen parissa. En ole mikään visualisti, mutta yhden asian olen ymmärtänyt visuaalisuudestakin: tekstin ja taustan välillä tulee olla riittävä kontrasti. Jos kontrastia ei ole, tekstiä ei pysty lukemaan. Kontrasti tekee sisällöstä sisältöä ja taustasta taustan. Molempia, sekä sisältöä että taustaa, tarvitaan, mutta ne eivät saa sekoittua liikaa toisiinsa.
Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään – välillä mennään kovempaa ja välillä hiljempaa. Aina ei ole hauskaa. Välillä olen pyöritellyt ajatusta, että vaaditaanko ikäviä asioita, jotta hauskat asiat olisivat hauskoja. Jos koko ajan on hauskaa, onko silloin enää ollenkaan hauskaa – kaikki on samaa tasaista. Odotan välillä liikoja ja sitten petyn. Jotkut ovat joskus suositelleet odottamaan vähemmän, jotten pettyisi. Olen tästä vähän eri mieltä: pettymykset saavat kyllä odotukset ja satunnaiset onnistumiset tuntumaan paremmilta. Itselleni hiljentyminen ei ole mitenkään luontaista tai helppoa. Ehkä tänä jouluna ehtii sitäkin kokeilemaan – heti kohta-alkavan BodyPump-tunnin jälkeen.
Rauhallista joulunaikaa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti