Muistan peruskoulun musiikintunneilta ainakin yhden asian kvinttiympyrän lisäksi: terassidynamiikan. Terassidynamiikka oli suuresti käytössä barokin aikana ja siinä forte ja piano vuorottelevat: välillä soitetaan kovaa ja välillä hiljaa. (Määritelmää jouduin hieman lunttaamaan Wikipediasta tätä kirjoitusta varten.)
Terassidynamiikka ja muunkinlainen dynamiikka yleensäkin saa kovan tuntumaan kovalta ja hiljaisen hiljaiselta, kontrastin vuoksi. Jos koko ajan soitetaan kovaa, se ei ole enää kovaa soittamista – se on normaalia soittamista. Kovaa soittaminen ei jatkuvasti soitettuna tunnu enää niin kovalta – korvat ja aivot turtuvat. Vuorottelemalla hiljaisempia osuuksia ja kovempia osuuksia saadaan ne vaikuttamaan kuulijaan paremmin.
Päivätyönä työskentelen web-sivujen parissa. En ole mikään visualisti, mutta yhden asian olen ymmärtänyt visuaalisuudestakin: tekstin ja taustan välillä tulee olla riittävä kontrasti. Jos kontrastia ei ole, tekstiä ei pysty lukemaan. Kontrasti tekee sisällöstä sisältöä ja taustasta taustan. Molempia, sekä sisältöä että taustaa, tarvitaan, mutta ne eivät saa sekoittua liikaa toisiinsa.
Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään – välillä mennään kovempaa ja välillä hiljempaa. Aina ei ole hauskaa. Välillä olen pyöritellyt ajatusta, että vaaditaanko ikäviä asioita, jotta hauskat asiat olisivat hauskoja. Jos koko ajan on hauskaa, onko silloin enää ollenkaan hauskaa – kaikki on samaa tasaista. Odotan välillä liikoja ja sitten petyn. Jotkut ovat joskus suositelleet odottamaan vähemmän, jotten pettyisi. Olen tästä vähän eri mieltä: pettymykset saavat kyllä odotukset ja satunnaiset onnistumiset tuntumaan paremmilta. Itselleni hiljentyminen ei ole mitenkään luontaista tai helppoa. Ehkä tänä jouluna ehtii sitäkin kokeilemaan – heti kohta-alkavan BodyPump-tunnin jälkeen.
Rauhallista joulunaikaa kaikille!
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
torstai 9. elokuuta 2018
Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?
Tänään Muumin päivänä myyntiin tuli "harvinainen" muumimuki, jota oli tarkoitus myydä vain tänään. Tarkkaa myyntierän kokoa ei ole kaiketikaan paljastettu, mutta sen on arvioitu olevan noin 10000 kpl. Mukia myytiin useissa myymälöissä ja myös verkkokaupassa. Jonottaminen alkoi hyvissä ajoin ja jonot muodostuivat jopa satojen metrien pituisiksi. Forumin myymälässä ei ollut aluksi ostorajoituksia, mikä herätti jälkikäteen monissa harmistuneisuutta. Verkkokaupassa ja lopuissa myymälöissä oli ostorajoituksena 6 kpl per asiakas.
Olen hankkinut bisnesosaamiseni käytännössä kolmen* herran kautta. Ensimmäinen heistä on Suomen tunnetuin tuotteistaja Jari Parantainen. Häneltä opin kymmenisen vuotta sitten, että niukkuus myy. Blogikirjoituksessaan hän avaa syitä miksi "kaikkien" pitäisikin myydä niukkuutta.
Kun kuulin aamulla rajoitetusta myyntierästä ja verkkokaupan kaatumisesta, ensimmäinen ajatus oli: "Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?". Tähän väliin disclaimer: en tiedä tapauksen taustoista oikeastaan mitään ja kyseessä on pelkkä arvailu. On hyvin todennäköistä, että Arabia varautui kuormaan jollain tasolla tai eivät ainakaan tahallisesti laskeneet tehoja, jotta syntyisi todellinen kilpajuoksu. Mutta silti, muumimukeissa ihmiset ostavat kahvinjuomiseen tarkoitetun astian lisäksi mahdollista arvonnousua. "Entä jos tämä rajoitetun erän tuote nousee uudeksi Fazer-mukiksi?" Kuten muissakin keräilyesineissä: mitä vaikeampaa saada tuote – sitä arvokkaampi se on.
Verkkokauppa.com on jo pidempään myynyt silloin tällöin perjantaiaamuisin jotain tuotetta todella halvalla ja tuotetta on ollut hyvin rajoitetusti saatavilla. Heilläkin sivusto yleensä kyykkää klo 9 tarjousaamuna ja tuotetta on käytännössä mahdotonta saada. Luulisi, että he olisivat jo oppineet ja saisivat halutessaan pidettyä serverit ylhäällä tai hankittua kapasiteettia joustavasti. Mutta: entä jos heilläkin on tavoitteena saada (tai ainakaan heitä ei hirveästi harmita jos näin tapahtuu) tuotteiden ostamisesta eräänlaiset arpajaiset: vain hyvin pieni osa saa edes tuotetta koriin tai ostettua. Kun asiakas ei olekaan enää kuningas ja pysty tekemään lopullista päätöstä ostamisesta tai ostamatta jättämisestä, asetelma muuttuu. "Olisin ostanut, mutta kun en pystynytkään. (Ensi kerralla en kyllä jää kakkoseksi!)" Ostamisesta tulee kilpailua ja tämä aktivoi ihmisten aivoissa tietynlaisen kilpailuvietin.
Osa ihmisistä mietti myös Facebookissa, että eivätkö markkinointi-ihmiset osaa lopettaa kampanjaa Facebookissa, vaikka tuotteet on myyty loppuun. Näin myös aika paljon kommentteja sekä Facebookissa että Twitterissä siitä, että eikö osata skaalata järjestelmiä ja että asiakaskokemus kärsii jne. Pointtihan ei välttämättä ollut sinänsä myydä tätä kyseistä mukia, vaan niitä kaikkia tulevia mukeja. Niitä mukeja, joita valmistetaan paljon isompia eriä ja jotka eivät välttämättä menisi kaupaksi niin hyvin, jos niihin ei liittyisi edes pikkiriikkistä mahdollisuutta arvonnousuun. Ilman joidenkin mielipahaa eivät toisaalta mukin ostaneet saisi mielihyvää ostamisen onnistumisesta.
Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?
* Kaksi muuta ovat Jari Sarasvuo ja Brian Tracy. Nämä kolme herraa lukevat niin paljon, että heidän kauttaan saa pienellä vaivalla seulottua hyvin suuresta tietomassasta oleellisimmat kultahiput.
Olen hankkinut bisnesosaamiseni käytännössä kolmen* herran kautta. Ensimmäinen heistä on Suomen tunnetuin tuotteistaja Jari Parantainen. Häneltä opin kymmenisen vuotta sitten, että niukkuus myy. Blogikirjoituksessaan hän avaa syitä miksi "kaikkien" pitäisikin myydä niukkuutta.
Kun kuulin aamulla rajoitetusta myyntierästä ja verkkokaupan kaatumisesta, ensimmäinen ajatus oli: "Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?". Tähän väliin disclaimer: en tiedä tapauksen taustoista oikeastaan mitään ja kyseessä on pelkkä arvailu. On hyvin todennäköistä, että Arabia varautui kuormaan jollain tasolla tai eivät ainakaan tahallisesti laskeneet tehoja, jotta syntyisi todellinen kilpajuoksu. Mutta silti, muumimukeissa ihmiset ostavat kahvinjuomiseen tarkoitetun astian lisäksi mahdollista arvonnousua. "Entä jos tämä rajoitetun erän tuote nousee uudeksi Fazer-mukiksi?" Kuten muissakin keräilyesineissä: mitä vaikeampaa saada tuote – sitä arvokkaampi se on.
Verkkokauppa.com on jo pidempään myynyt silloin tällöin perjantaiaamuisin jotain tuotetta todella halvalla ja tuotetta on ollut hyvin rajoitetusti saatavilla. Heilläkin sivusto yleensä kyykkää klo 9 tarjousaamuna ja tuotetta on käytännössä mahdotonta saada. Luulisi, että he olisivat jo oppineet ja saisivat halutessaan pidettyä serverit ylhäällä tai hankittua kapasiteettia joustavasti. Mutta: entä jos heilläkin on tavoitteena saada (tai ainakaan heitä ei hirveästi harmita jos näin tapahtuu) tuotteiden ostamisesta eräänlaiset arpajaiset: vain hyvin pieni osa saa edes tuotetta koriin tai ostettua. Kun asiakas ei olekaan enää kuningas ja pysty tekemään lopullista päätöstä ostamisesta tai ostamatta jättämisestä, asetelma muuttuu. "Olisin ostanut, mutta kun en pystynytkään. (Ensi kerralla en kyllä jää kakkoseksi!)" Ostamisesta tulee kilpailua ja tämä aktivoi ihmisten aivoissa tietynlaisen kilpailuvietin.
Osa ihmisistä mietti myös Facebookissa, että eivätkö markkinointi-ihmiset osaa lopettaa kampanjaa Facebookissa, vaikka tuotteet on myyty loppuun. Näin myös aika paljon kommentteja sekä Facebookissa että Twitterissä siitä, että eikö osata skaalata järjestelmiä ja että asiakaskokemus kärsii jne. Pointtihan ei välttämättä ollut sinänsä myydä tätä kyseistä mukia, vaan niitä kaikkia tulevia mukeja. Niitä mukeja, joita valmistetaan paljon isompia eriä ja jotka eivät välttämättä menisi kaupaksi niin hyvin, jos niihin ei liittyisi edes pikkiriikkistä mahdollisuutta arvonnousuun. Ilman joidenkin mielipahaa eivät toisaalta mukin ostaneet saisi mielihyvää ostamisen onnistumisesta.
Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?
* Kaksi muuta ovat Jari Sarasvuo ja Brian Tracy. Nämä kolme herraa lukevat niin paljon, että heidän kauttaan saa pienellä vaivalla seulottua hyvin suuresta tietomassasta oleellisimmat kultahiput.
maanantai 15. tammikuuta 2018
Mitä yhteistä on Garry Kasparovilla ja Hans Zimmerillä? (Eli mitä olen oppinut Masterclass.comista osa 2)
Tämä kirjoitus on toinen osa kirjoitussarjaan "Mitä olen oppinut Masterclass.comista". Ensimmäisen osan voit lukea täältä.
Tässä osassa tarkastelen kahta neroa omalla alallaan, Garry Kasparovia ja Hans Zimmeriä. Molemmat opettavat Masterclass.comissa omaa osaamisalaansa eli šakkia ja elokuvamusiikin säveltämistä. Vaikka ei koskaan ajattelisi säveltää elokuvamusiikkia, on Hans Zimmerin kurssi aivan erinomainen, koska se auttaa ymmärtämään elokuvamusiikkia aivan uudella tavalla. Kymmenen minuuttia kurssin katsomista avasi todella paljon uusia näkökulmia elokuvamusiikkiin. Jack Sparrow'n teema käytiin tuossa oppitunnissa läpi nuotti nuotilta. Todella valaisevaa!
No mikä sitten yhdistää näitä kahta neroa? Heitä yhdistää heidän työnsä vähäiset "pelinappulat". Tai no Kasparovilla ne ovat oikeasti pelinappuloita, mutta Zimmerillä ne ovat 12 säveltä. Länsimainen musiikki koostuu 12 eri sävelestä. Toki niitä on jaoteltu useaan eri oktaaviin, mutta eri säveliä on kaksitoista erilaista! Yhdistelemällä näitä 12 eri säveltä saadaan äärettömästi eri sävelmiä. Kasparovilla on sentään käytettävissä jopa 16 nappulaa.
Vaikka pelinappuloita on vähän (ja mahdollisuuksia rajattomasti), on myös tiettyjä raameja, joiden mukaan heidän pitää toimia. Šakissa on tiukat säännöt ja musiikissakin on tiettyjä konventioita. Esimerkiksi tahtilajit ja tahdit muodostavat raameja säveltämistyölle. Musiikissa rajoja voidaan toki rikkoa šakkia enemmän.
Mitä tästä sitten voi oppia, jos ei sävellä musiikkia tai pelaa šakkia? No ainakin voi oppia sen, että ollakseen nero riittää, kun käyttää omia lahjojaan tai "pelinappuloitaan" luovasti ja tehokkaasti, ei tarvita mitään ylimaallista siihen. Toinen on asioiden järjestys tai ajoitus. Järjestämällä samat nuotit tai nappulat eri järjestykseen saadaan aivan eri tunnelma tai tilanne laudalla. Kokeile järjestää tekemisesi uuteen järjestykseen ja tilanne voi ratketa jopa lähes itsestään.
Tässä osassa tarkastelen kahta neroa omalla alallaan, Garry Kasparovia ja Hans Zimmeriä. Molemmat opettavat Masterclass.comissa omaa osaamisalaansa eli šakkia ja elokuvamusiikin säveltämistä. Vaikka ei koskaan ajattelisi säveltää elokuvamusiikkia, on Hans Zimmerin kurssi aivan erinomainen, koska se auttaa ymmärtämään elokuvamusiikkia aivan uudella tavalla. Kymmenen minuuttia kurssin katsomista avasi todella paljon uusia näkökulmia elokuvamusiikkiin. Jack Sparrow'n teema käytiin tuossa oppitunnissa läpi nuotti nuotilta. Todella valaisevaa!
No mikä sitten yhdistää näitä kahta neroa? Heitä yhdistää heidän työnsä vähäiset "pelinappulat". Tai no Kasparovilla ne ovat oikeasti pelinappuloita, mutta Zimmerillä ne ovat 12 säveltä. Länsimainen musiikki koostuu 12 eri sävelestä. Toki niitä on jaoteltu useaan eri oktaaviin, mutta eri säveliä on kaksitoista erilaista! Yhdistelemällä näitä 12 eri säveltä saadaan äärettömästi eri sävelmiä. Kasparovilla on sentään käytettävissä jopa 16 nappulaa.
Vaikka pelinappuloita on vähän (ja mahdollisuuksia rajattomasti), on myös tiettyjä raameja, joiden mukaan heidän pitää toimia. Šakissa on tiukat säännöt ja musiikissakin on tiettyjä konventioita. Esimerkiksi tahtilajit ja tahdit muodostavat raameja säveltämistyölle. Musiikissa rajoja voidaan toki rikkoa šakkia enemmän.
Mitä tästä sitten voi oppia, jos ei sävellä musiikkia tai pelaa šakkia? No ainakin voi oppia sen, että ollakseen nero riittää, kun käyttää omia lahjojaan tai "pelinappuloitaan" luovasti ja tehokkaasti, ei tarvita mitään ylimaallista siihen. Toinen on asioiden järjestys tai ajoitus. Järjestämällä samat nuotit tai nappulat eri järjestykseen saadaan aivan eri tunnelma tai tilanne laudalla. Kokeile järjestää tekemisesi uuteen järjestykseen ja tilanne voi ratketa jopa lähes itsestään.
perjantai 12. tammikuuta 2018
Mitä olen oppinut Masterclass.comista? Osa 1
Ostin ennen joulua masterclass.comin All-Access-jäsenyyden vuodeksi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että voin vuoden aikana katsoa niin paljon kursseja sivustolta kuin vaan ehdin ja jaksan. Sivustolla kuuluisuudet opettavat oman erityisosaamisalueensa aiheita nettikursseina. Esimerkiksi Gordon Ramsay opettaa kokkaamista, Garry Kasparov šakin pelaamista ja Samuel L. Jackson opettaa näyttelemistä.
Minulla ei ole tarkoituksena oppia esimerkiksi näyttelijäksi vaan minulla on tarkoituksena oppia miten oman alansa huiput ovat päässeet huipulle ja miten he tekevät töitä. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelen Samuel L. Jacksonin oppitunneista heränneitä kahta ajatusta. Blogikirjoitus ei tee varsinaisesti oikeutta hienolle näyttelijälle, joten ehdottomasti suosittelen ostamaan tuon All-Access-Passin.
Yritän siis soveltaa näyttelemisestä saatuja oppeja "normaaliin" työelämään. Näyttelemisessä hyvän näyttelijän pitää paitsi oppia vuorosanat (mitä), myös pohtia miksi hahmo toimii niin kuin toimii ja myös miten hahmo sanoo, ilmehtii tai tekee asioita, esimerkiksi millä tyylillä hahmo puhuu. Oman hahmon luomisen lisäksi näyttelijän pitää pohtia myös miten oma näytteleminen kuljettaa juonta eteenpäin ja miten näyttelijä tuo esille hahmon sisäiset motiivit ja ajatukset näyttelemisen keinoin elokuvaa katsovan yleisön mieleen.
Näistä näyttelijän työhön liittyvistä ajatuksista keksin omaan työhön (tai mihin tahansa nykyaikaiseen asiantuntijatyöhön) muutaman kehitettävän asian. Nimittäin: tajusin, että mitä enemmän pienetkin asiat on etukäteen mietitty, sitä vähemmän tulee virheitä tai yllätyksiä. Mitä enemmän miksi-kysymyksiin on vastauksia, sitä johdonmukaisempaa oma toiminta on. Mitä vähemmän antaa sattumalle sijaa tai mitä vähemmän odottaa asioiden sujuvan omalla painollaan, sitä enemmän voi odottaa hyviä tuloksia.
Toinen sovellettava haaste tai asia, jota aloin pohtia Samuel L. Jacksonin kurssin (vähän on vielä kurssi kesken) pohjalta, on isomman tarinan kuljettaminen eteenpäin omassa työnteossa. Miten oma työskentely vie tai voisi viedä koko yrityksen tarinaa eteenpäin? Ja miten voisin viedä isompaa tarinaa eteenpäin niin, että ulkopuolisille katsojillekin on selvää mikä se isompi tarina on? Ja vieläpä: miten auttaa myös kanssatyöntekijöitä kuljettamaan sekä omaa tekemistä että yrityksen tarinaa eteenpäin.
Minulla ei ole tarkoituksena oppia esimerkiksi näyttelijäksi vaan minulla on tarkoituksena oppia miten oman alansa huiput ovat päässeet huipulle ja miten he tekevät töitä. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelen Samuel L. Jacksonin oppitunneista heränneitä kahta ajatusta. Blogikirjoitus ei tee varsinaisesti oikeutta hienolle näyttelijälle, joten ehdottomasti suosittelen ostamaan tuon All-Access-Passin.
Yritän siis soveltaa näyttelemisestä saatuja oppeja "normaaliin" työelämään. Näyttelemisessä hyvän näyttelijän pitää paitsi oppia vuorosanat (mitä), myös pohtia miksi hahmo toimii niin kuin toimii ja myös miten hahmo sanoo, ilmehtii tai tekee asioita, esimerkiksi millä tyylillä hahmo puhuu. Oman hahmon luomisen lisäksi näyttelijän pitää pohtia myös miten oma näytteleminen kuljettaa juonta eteenpäin ja miten näyttelijä tuo esille hahmon sisäiset motiivit ja ajatukset näyttelemisen keinoin elokuvaa katsovan yleisön mieleen.
Näistä näyttelijän työhön liittyvistä ajatuksista keksin omaan työhön (tai mihin tahansa nykyaikaiseen asiantuntijatyöhön) muutaman kehitettävän asian. Nimittäin: tajusin, että mitä enemmän pienetkin asiat on etukäteen mietitty, sitä vähemmän tulee virheitä tai yllätyksiä. Mitä enemmän miksi-kysymyksiin on vastauksia, sitä johdonmukaisempaa oma toiminta on. Mitä vähemmän antaa sattumalle sijaa tai mitä vähemmän odottaa asioiden sujuvan omalla painollaan, sitä enemmän voi odottaa hyviä tuloksia.
Toinen sovellettava haaste tai asia, jota aloin pohtia Samuel L. Jacksonin kurssin (vähän on vielä kurssi kesken) pohjalta, on isomman tarinan kuljettaminen eteenpäin omassa työnteossa. Miten oma työskentely vie tai voisi viedä koko yrityksen tarinaa eteenpäin? Ja miten voisin viedä isompaa tarinaa eteenpäin niin, että ulkopuolisille katsojillekin on selvää mikä se isompi tarina on? Ja vieläpä: miten auttaa myös kanssatyöntekijöitä kuljettamaan sekä omaa tekemistä että yrityksen tarinaa eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)